Osion ääriviiva

  • Järjestöjen toimintaan vaikuttavat monenlaiset yhteiskunnalliset muutokset. Väki vähenee erityisesti maaseudulla ja perinteinen yhdistystoiminta on saanut rinnalleen muita yhteisöllisyyden muotoja. Toiminta on myös siirtynyt yhä vahvemmin verkkoon erilaisille digitaalisille ja sosiaalisen median alustoille. Samaan aikaan järjestöjen rahoitus on tiukentunut, mutta odotukset toiminnan tuloksellisuudesta ja vaikuttavuudesta ovat kasvaneet niin rahoittajien, kuin osallistujien puolelta. 

    Kaikkien näiden muutosten keskellä järjestöissä joudutaan pysähtymään yhä enemmän seuraavien kysymysten äärelle: Miten saamme pidettyä kaikki mukana ja miten innostamme uusia ihmisiä mukaan toimintaan?  

    Tässä oppimateriaalissa saat vinkkejä vastaanottavampaan yhdistystystoimintaan. Vastaanottavuutta tarkastellaan erityisesti viestinnän sekä toiminnan ja tapahtumien näkökulmista. Tavoitteena on herättää pohtimaan, millaisia askelia omassa yhdistyksessä voisi ottaa kohti vastaanottavampaa yhdistystoimintaa.


    Oppimateriaalin liittyy
    Vastaanottavamman kansalaistoiminnan osaamismerkki. Osaamismerkistä ja sen suorittamisesta voi lukea tarkemmin kohdasta Suorita osaamismerkki.

    Ohjeet oppimateriaalin käyttöön

    Oppimateriaalia voit selata suoraan alta tai avata materiaalin erilliseen ikkunaan tästä linkistä. Materiaalissa liikutaan eteenpäin oikean yläreunan Jatka-valintanapista.

    Suosittelemme avaamaan materiaalin koko ruudun tilaan oikeasta alareunasta (fullscreen-tila ).


    Klikkaa tästä avataksesi saavutettavan näkymän tästä sisällöstä